Long time no see

Ihana Uusi-Seelanti

Olisin voinut heittää otsikoon jotain Pasila-läppää, mutta jätän sen nyt tekemättä. Vaan enpä ole pitkään aikaan saanut kirjoitettua blogia. Olen kyllä varmaan viikottain miettinyt kirjoittavani, vähän hahmotellut aiheitakin, mutta siihen se on sitten jäänyt. En ole varma, että mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä. Aika sekavahan se on nykyiselläänkin, vähän elämästäni, vähän käsitöiä, vähän valokuvausta ja mitä milloinkin huvittaa, mutta silti kynnys postata jotain vihervassariränttiä on suuri. Enkä oikein tiedä edes miksi, koska ei tällä lukijamäärällä lukijoiden takia kirjoiteta :-D

Turussa järjestettiin tämän vuoden BiTa, eikä sää todellakaan hellinyt. Nättiä oli silti!

Toisaalta olen halunnut pitää vapaamman linjan blogissani, ja jos alkaisin kirjoittaa yhteiskunnallisia juttuja tai vaikkapa tieteestä, niin jollain tapaa kynnys nousisi. Pitäisi oikeasti tietää, mitä aikoo kirjoittaa ja vieläpä kirjoittaa se hyvin, perustellusti, ymmärrettävästi. Etenkin näin omalla naamalla kirjoittaessa, sillä koskaan ei voi tietää, kuka päätyy lukemaan blogia.

Mummokoira unilla.

No, näin kevyemmissä tunnelmissa jatkaakseni: kevät on mennyt mukavasti. Olin viisi viikkoa Uudessa-Seelannissa (siitä ainakin pitäisi kirjoittaa postaus ja laittaa kuvia), olen vähän opiskellut ja aloittanut gradun tekemisen, käsitöitäkin on vähän päässyt valmistumaan ja tietysti tuttuun tapaani olen aloittanut myös uusia. Kaikenlaista. No, pitää yrittää ottaa kiinni näissä aiheissa ja jälleen kerran yrittää kunnostautua bloggarina.

Gradun valmistelua: perunankasvatusta.

Blogitäyteistä alkukesää,

S.

Tästä ei työ parane

Niin se kesä vain vierähti ohitse, vaikka elokuun lopulle siunaantuikin muutama aivan ihana lämmin ja aurinkoinen päivä. Eräänä aamuna maa oli värjääntynyt keltaisista lehdistä ja ilmassa oli selvästi syksyinen kirpeys. Syksyn myötä myös uudet opiskelijat saapuivat kaupunkiin, ja tänä vuonna sainkin kunnian toimia yhtenä oman laitokseni tutoreista. Takana on neljä päivää työskentelyä vihreissä haalareissa ja violetissa tutor-paidassa, nimikyltti rinnassa. Tiistaina fuksien nimenhuudossa ja ensimmäisessä infossa jännitin varmaan yhtä paljon kuin hekin, mutta myöhemmin viikolla sain kuulla olleeni vakuuttava ja peittäneeni muutenkin jännitykseni hyvin. Huh! 

Saunaillassa ensimmäisenä päivänä piti jokaisen vuorollaan piirtää paperiin yhden ihmisen joku osa. Tällaisen kuvan sain itsestäni, haha <3

Olemme oman fuksiryhmäni kanssa kierrelleet infoissa ja tutustuneet kaupunkiin sekä tietysti piipahtaneet yöelämässä. Ihan vilpittömästi voin sanoa, että minulla ainakin on ollut hauskaa! Olen saanut uusia kavereita ja ehkäpä kaveruus vielä ajan mittaan syvenee. Lisäksi haalarit ovat ehkä paras työasu ikinä, kun viihteelle lähtiessä tarvitse vaihtaa kuin paita, niin se muuttuukin yhtäkkiä juhla-asuksi.

Ensi viikon perjantaina alkaa oma aherrus, mutta sitä ennen on luvassa ainakin Lentävä Lähtö Konneveden tutkimusasemalla. Omista alkuajoistani muistan, miten mukava kokemus se oli - vaikka toki aika on voinut vähän kullata muistoja, haha. Tutorointiviikosta ei oikeastaan ole muita kuvia, kuin selfieitä työasussa ja pari hassua räpsyä Semmareiden konsertista sekä hurjan hyvästä lounaasta Sonaatin uudessa Uno-ravintolassa. Toivottavasti saadaan jossain kohtaa omasta pienryhmästä napattua joku yhteiskuva!

Hyvää syksyn alkua kaikille! Seuraavaksi varmaankin luvassa käsityöpostaus, sillä puolitoista paria odottaa jo malttamattomana pääsyä raportoitavaksi - sekä vähän ikävöintiä, sillä avokkini on ollut toista viikkoa jo Uudessa-Seelannissa, emmekä näe ennen helmikuun loppua.

~ S.

Kivoja juttuja ja hyvää keliä

Viime viikon maanantaina alkoi syksyn ensimmäinen kurssi, koe-eläinkurssi tarkemmin sanottuna. Kurssin tarkoituksena on perehdyttää opiskelijat koe-eläinlainsäädäntöön, koe-eläinten käsittelyyn ja kokeiden suunnitteluun sekä tietysti eettisiin näkökulmiin. Ensimmäinen viikko toimi yhtä kalankäsittelyharjoitusta (verinäytteenotto!!) lukuunottamatta teoriapainotteisena, tämä viikko menee kirjallisia ryhmätöitä tehdessä ja ensi viikolla päästään (joudutaan?) labraan käsittelemään koe-eläimiä, lähinnä hiiriä ja rottia. Kurssi ja etenkin ensi viikko on varmasti henkisesti raskas, mutta koen, että myös hyödyllinen ammattiosaamiseni kannalta, käsittelin sitten selkärankaisia urallani tai en.

Ensimmäinen viikko tarjosi kuitenkin aherruksen lisäksi paljon mukavaa tekemistä, kurssi nimittäin järjestetään yliopiston tutkimusasemalla ihanissa puitteissa. Kävimme lähes joka päivä saunassa ja uimassa luentojen jälkeen, mutustimme valtavia mustikoita - löysipä kaveri kantarellejakin! - sekä muuten nautimme olostamme maaseudun helmassa. Yhtenä päivänä pääsimme upouuteen rantasaunaan ja kävimme laskemassa pelastusliivit päällä kosken uittouomaa. Pelastusliivikoskenlasku on laitoksemme traditio, johon vapaaehtoiset fuksit tutustutetaan heti orientaatio"leirillä". Se on niin kivaa, että itse olen ainakin jokaisen tilaisuuden tullen kinuamassa lupaa tähän aktiviteettiin!

Ja sattuipa myös niin, että Perseidit valaisivat taivasta juuri sopivasti samalla viikolla, kun olimme kaukana kaupungin valoista. Ensimmäisenä päivänä pilvipeite vähän haittasi katsomista, enkä nähnytkään kuin yhden tähdenlennon, mutta seuraavana yönä onni potkaisi, ja kolme välähdystä kirvoitti kiljunaa tyttölaumamme suista. 

Tuli myös neulottua lähes puolitoista sukkaa, mikä on aika saavutus parille päivälle. Liian usein käy niin, että kyllästyn jo muutaman kierroksen jälkeen, mutta nyt neuloin tyytyväisenä useamman tunnin putkeen. Ensi perjantain tentissä nähdään, pitääkö tutkimus neulomisen keskittymistä parantavista vaikutuksista minun kohdallani paikkaansa! Tentistä on povattu hurjan vaikeaa, ja ryhmätehtävistä parhaiten suoriutuville on luvassa helpotuspisteitä. 

Lisäksi lauantaina oli yhden ystävän tuparit ja toisen vaihtoonläksiäiset ja sunnuntaina kävimme yhden ystäväpariskunnan kanssa nepalilaisessa ravintolassa ja ruokamarkkinoilla. Säätkin hellivät koko viikon ja ainoastaan parina yönä tuli vettä, eli aika mahtavat päivät kokonaisuudessaan, tätä lisää!

Juu'u, ei muuta kuin ryhmätehtävien kimppuun kiireesti!

Eloterkuin,

S.

Usvainen aamu

Jyväskylässä tuli eilen ihan kaatamalla vettä. Keskisuomalainen uutisoi tulvivista kaduista ja yhtäkkiä ilmestyneistä "uima-altaista". Vesisade ja kohtalaisen lämmin sää saivat aikaan sen, että jo illalla alkoi nousta sumu, joka vain paheni yön edetessä. Puoli viiden aikaan aamuyöllä avokki lähti töihin ja kommentoi sääilmiötä. Unisena tuumin, miten hienoa olisi lähteä ulkoiluttamaan kameraa (ja koiraa), mutta yritin kuitenkin jatkaa uniani. No, yritykseksi se jäi, sillä lopulta oli pakko napata kamera kantoon ja lähteä ulos. Ja onneksi lähdin, tunnelma oli jokseenkin taianomainen!

Olin liikkeellä auringonnousun aikaan, harmittaa tosin, etten saanut siitä kovin hyviä kuvia. Pilvien ja usvan takaa loistava kultainen möllykkä oli maaginen näky! Valokuvauskierrokseni tapahtui juuri oikealla hetkellä, sillä jo kävellessäni takaisin kotiin, oli usva lähes kokonaan hälventynyt ja aurinko noussut horisontista. 

Kastepisarat paljastivat myös lukuisat hämähäkinseitit. Niitä täytyy mennä ihastelemaan jonain päivänä uudestaan. Ja pitäisihän minun alkaa myös kerätä hämähäkkikokoelmaa, iiks! Siitä ehkä joskus enemmän. Jos haluat nähdä lisää aamuisia kuvia, klikkaa itsesi tästä kuvat.fi-sivustolleni!

Kuvaterkuin,

S.

Valmista ja keskeneräistä

Varautukaahan henkisesti, sillä luvassa on käsityöpostaus! Olen käsitöiden suhteen vähän samanlainen kuin muutenkin harrastusteni kanssa: tekeminen on kausiluonteista. Lisäksi tarvitsen monta erilaista työtä, koska aina ei huvita. En siis yleensä pelkää aloittaa uutta, jos vanhat tökkivät. Tällä on toki paljon huonoja puolia, suurimpana se, että töiden valmistuminen kestää kauan. Oikeasti kauan. Esimerkkinä pyöreä, virkattu liina, joka on ollut kohta kolme vuotta kesken. Pisin tauko sen tekemisestä kesti puolitoista vuotta, eli kyse on todellakin ikuisuusprojektista, hahhah.

Olen "lähtöisin" Rudolf Steiner -koulusta, jos näin voi sanoa, eli olen koko pienen ikäni tehnyt erilaisia käsitöitä. Ensimmäisen neulontatyöni olen siis tehnyt jo ala-asteella, ellen väärin muista, ensimmäisellä tai toisella luokalla. Kesti kuitenkin aika pitkään, ennen kuin koulun jälkeen tartuin vapaaehtoisesti puikkoihin. Virkkaaminen oli luontevampaa, joskin sekin harrastus tuli vasta lukion jälkeen. Varsinainen käsityöhistoriani on siis alkanut jo kauan sitten, mutta saanut tuulta purjeisiinsa vasta lähivuosina. Nykyään taidan neuloa enemmän kuin virkata. En ole kummassakaan mikään kovin taitava (etenkään neulomisessa), mutta mottoni käsitöiden suhteen on ollut "jos haluat jotain, sen kun vain teet". Lisäksi olen ehkä hieman suuruudenhullu välillä, ja esimerkiksi looppaaminen piti tietenkin aloittaa heti kahdesta sukasta ja vielä varpaista varteen neulomalla. 

Tässä yllä se jo mainittu ikuisuusliina. Halkaisija työllä on ehkäpä 40 senttiä eli ei vielä paljon mitään. Yhteen kierrokseen menee kuitenkin jo niin älytön aika, että kyllästyn nopeasti. Ohje on jostain vuosituhannen vaihteen virkkauslehdestä, eikä sinänsä kovin vaikea, mutta työläs. Lankana Novitan joku ohut virkkauslanka, joka sekin on paksumpi, kuin ohjeessa mainittu, heh. Kyllä tämä vielä joskus valmistuu!

Ensimmäinen islantilainen villapaita - tai raakile. Alaosa syntyi nopeasti ja helposti, mutta värinvaihtojen myötä homma muuttui stressaavaksi. En nimittäin haluaisi, että paidasta tulee niin tiukka pitkien langanjuoksujen takia, ettei sitä voi käyttää. Tämäkin tulee valmistumaan jossain kohtaa, mutta katsotaan saanko sen ensi talveksi vielä käyttöön.. Malli on Islannista ostetusta villapaitalehdestä, ja tämän paidan piti olla harjoituskappale, sillä ostin visiitilläni langat toiseenkin paitaan. Olen kyllä vähän kironnut, että valitsin juuri tämän mallin, sillä normaalistihan islantilaisissa villapaidoissa kuvio on kaarrokkeessa, eikä pitkät langanjuoksut siellä niin haittaa. Liika kireys tuossa rinnan alapuolella voi kuitenkin pahimmillaan estää koko paidan käyttämisen. Pitäisi vain ryhdistäytyä tämän kanssa!

Tämän piti olla nopea huiviprojekti, toisin kävi. Sain hyvän syyn jättää työn kesken, kun juhlamekkoni väri vaihtui, eikä minulla ollutkaan huiville enää nopeasti tarvetta. Tajusin myös lukeneeni ohjetta väärin, enkä siis tiedä, millainen tästä loppupeleissä tulee, vai puranko vain kaiken. No, ketä minä huijaan: olen huono purkamaan, eli todennäköisesti jatkan ja katson, mitä tulee. Mallina siis Ravelrystä löytyvä Nightsongs, joka on mielestä ihan älyttömän kaunis. Tästä ei ihan sellaista enää tosin saa, hah.

Sitten jotain valmistakin! Kahden illan virkkausprojektimatto! Olen lopputulokseen äärimmäisen tyytyväinen, joskin vihaan tuota lankaa ihan sydämeni pohjasta. Viimeinen kuva havainnollistaa paksuuseron. Paksuus vaihteli yhden kierroksenkin sisällä noin paljon, ei kivaa. Tehty koon 10 koukulla, olisin kaivannut paksumpaa ja pidempää koukkua. Kudetta taisi mennä viisi kiloa, jos muistan oikein. Maton halkaisija kulmasta kulmaan 110 cm ja sivusta sivuun noin 95 cm. Ohjeen alkuosa on täältä, mutta sitten piti alkaa soveltaa - tietenkin! Oikein kiva ja hurjan nopea projekti, vaihteeksi siis näinkin.

Näiden lisäksi aloin toissa päivänä tehdä sukkia tällä ohjeella Fortissima Cotton Strech -langasta. Tulossa siis kesäsukat, mutta katsotaan minä kesänä saan ne jalkaan! Lanka tuntuu ihanalta, vaikkakin tuon matonkuteen jälkeen ihan hurjan ohuelta. Olen yhdet Ne On Vaan Sukat jo tehnytkin, malli on simppeli, mutta kirjavalla langalla mielestäni kuitenkin oikein nätti! Minulla on myös yhdet Reaverset aloitettuna, mutta niistä purin jo kerran kantapään ja laitoin työn jäähylle.. Suunnitteilla on pari mattoa, se yksi islantilainen villapaita, huiveja, koreja ja niin edelleen, yritän kuitenkin kovasti hillitä itseäni, etten ihan kaikkea aloittaisi kerralla.

Tällaista tänään, seuraavaksi vuorossa tenttiinlukua, vaikka voinette arvata, että paljon mielummin tekisin käsitöitä!

~ S.

Hyttystenruokaa

Huh, onpas vaan ollutkin pitkä tauko kirjoittamisesta. Olen kyllä monesti päättänyt, että tänään kirjoitan, kun jotain juttuja olisi kuitenkin kerrottavana, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Tähän se bloggaamiseni yleensä kaatuu, laiskuuteen, eikä siihen, ettei aiheita riittäisi. Tänään oli kuitenkin vihdoin se päivä! Ja ajattelinkin kirjoittaa tutkimusryhmässä tehtävästä harjoittelusta. Vietin viime viikon tiistaista perjantaihin kurssikaverin gradun maastohommissa mittailemassa erilaisia asioita hakkuuaukoilta, säästän teidät yksityiskohdilta. Kivaa on ollut, vaikkakin myös rankkaa. Työtunteja kertyi neljälle päivälle 37 eli ihan hyvä määrä, voi olla, että tulevalla viikolla tehdään vielä pidempiä päiviä. 

On ollut kiva viettää aikaa ulkona ja koko viime viikon oli ihan hyvä kelikin. Yhdellä koealoista asuu hurjasti hyttysiä, mikä tietysti vähentää työnteon riemua, mutta oikeanlaisella varustuksella niiden kanssa pärjää kyllä. Eikä ahkeroidessa tule niin kiinnitettyä inisijöihin edes huomiota, elleivät ne sitten tunge naamaan. Maassa möyriminen, jota liikehdintäni lähinnä aineistoa kerätessä muistuttaa, pistää polvet koville, eikä mustelmilta vältytä. Täytyy kyllä sanoa, että polvet eivät kuulu vahvimpiin paikkoihini, ja olen herkkä saamaan mustelmia. Mutta kyllä niitä toistakymmentä neljässä päivässä tuli - per jalka. 

Viikonloppu kului ystävän polttareissa ja voin kyllä sanoa, että oli ihan huippua! Ne olivat ensimmäiset polttarit, joissa olen ollut. Kahden viikon kuluttua sitten häät, enkä malta odottaa! Löysin Uffilta kivan mekon ja pääsen vihdoin käyttämään ihania korkkareitani, jotka ovat lojuneet toimettomina kaapissa useamman vuoden. Niitä pääsee käyttämään aivan liian harvoin. Tänään shoppailin lisäksi söpön hiuspannan kampausta varten sekä pitkän kaulakorun, jonka ajattelin viritellä mekon vyötäisille. Niistä kuvia ehkäpä myöhemmin!

Polttareissa päästiin maistelemaan Dammenbergin suklaatehtaan herkkuja, nauttimaan Rosson antimista (ja kehnosta palvelusta....), kokeilemaan Megazonea (eka kerta!) sekä tietysti rentoutumaan mökillä grillaten ja saunoen. Kastoin myös viimein talviturkkini, eikä vesi ollut ollenkaan niin kylmää kuin olin pelännyt. Megazone oli älyttömän hauskaa, pitää ehdottomasti päästä toistekin pelaamaan! Ja uskomatonta, miten siinä tulikin niin hiki, vaikkei radalla saanut edes juosta - toki ehkä muutamia juoksuaskelten kaltaisia tuli otettua...

Lopetankin tämän postauksen ihaniin järvimaisemiin. Tunnelmallista tulevaa viikkoa,

S.

BiTailua Isolla Kirkolla

Vuosi opiskelua pulkassa (no.. olin syyslukukauden Islannissa ja toukokuun lopulle jatkuu nyt kurssit, mutta ymmärtänette pointin), siitä merkkinä joka vuosi järjestettävä valtakunnallinen biologianopiskelijoiden tapaaminen. Tai tänä vuonna biotieteilijöiden tapaaminen, mutta eniveis! Tapahtumaa järkkäsivät tänä vuonna Helsingin yliopiston biotieteilijät eli me muut pääsimme käymään isolla kirkolla, oujee! 

Iso Kirkko !!

Aiemmista vuosista poiketen, tapahtuma oli tällä kertaa nelipäiväinen, torstaista sunnuntaihin. Torstaina kello 16:00 starttasi Syrinxin ja Otsonin eli meidän keski-suomalaisten biotieteilijöiden ainejärjestöt kohti Helsinkiä. Bussissa vallitsi hyvä meno ja musiikki soi, vaikka mukaan lähtikin tänä vuonna alle 30 henkeä (vertailun vuoksi: viime vuonna mukana oli viitisenkymmentä päätä). Tavaroiden dumppaamisen jälkeen bussi kuljetti meidät vielä Viikistä keskustaan uudelle yo-talolle, missä ensimmäisen illan pippalot järjestettiin. Tila oli pieni, ahdas ja kuuma, eikä oikeastaan ainejärjestöiden esittäytymisen lisäksi mitään ihmeempää tapahtunutkaan. Syrreläiset lähtivät kohtalaisen aikaisin mäkkärin kautta makuupaikkoja rakentelemaan, sillä perjantain herätys oli jo kello 6:30.

Valmiina BiTaan!

Sörnai gusha goes Jyväskylän bilsarit

Jep, vähemmästäkin kiukustuu, ja majoitukseen liittyvät seikat aiheuttivatkin aika paljon närää, eikä minusta ihan suotta. Joka aamu oli nimittäin aikainen herätys, minkä päätteeksi kamat piti kasata pukkareihin, ja joka yö levittää takaisin. Makuusalissa paloivat valot läpi yön, eikä ryhmämajoitustilassa luonnollisestikaan ole kovin hiljaista. En itse keksi yhtään hyvää syytä siihen, miksi meidät piti majoittaa juuri Viikkiin monnarille, eikä jonnekin muualle. Okei, luennot pidettiin Viikin kampuksella ja onhan se muutenkin biotieteilijöiden "koti", mutta koska meille joka tapauksessa jaettiin kahden päivän bussiliput, olisimme ihan hyvin voineet tulla vähän kauempaakin kampukselle. Se siitä purnauksesta, iloisempiin asioihin!

Perjantaina aktiiviset opiskelijat päättivät olla ei-niin-aktiivisia ja lähteä tutustumaan Helsinkiin. Kiersimme Helsingistä kotoisin olevan syrreläisen johdolla ottamassa selfieitä tärkeiden nähtävyyksien luona. Kiersimme Tuomiokirkon edustalta Mantan patsaalle, sieltä Stockmannin vessan ja Akateemisen kirjakaupan sekä Starbucksin kautta Kolmen Sepän patsaalle ja lounastauon jälkeen luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Museo villitsi pienet biologit ihan täysin, eikä sen jälkeen valloittamamamme Sea Life kyllä jäänyt kakkoseksi. Hurjan kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimme takaisin Viikkiin hakemaan saunakamat ja sieltä sitten uudelle  ylioppilastalolle saunomaan. Tällä kertaa juhlat olivat vähän pirteämmät kuin edellisenä iltana ja saunaankin pääsi, vaikka se pieni olikin.

Google+ kivasti tämän giffin rakensi, niin pakkohan se on jakaa!

Luonnontieteellinen <3

Lauantaina oli ohjattu retki Korkeasaareen ja iltaohjelmana bitapprolympialaiset eli appron ja olympialaisten yhdistelmä Kalliossa. Oli mahtava käydä Korkeasaaressa, ensi kerralla otan kameran mukaan! Bitapprolympialaisetkin olivat ihan hauska kokemus, vaikka tässä kohtaa väsymys alkoi olla aika hurjaa. Ehdimme kiertää kolme baaria kolmestatoista ja viisi rastia kuudesta. Pippalot pidettiin Kaivohuoneella, mutta aika nopeasti piti luovuttaa ja lähteä unipuuhiin.

Pakollinen Metron liukuportaat -selfie

Sunnuntaina herätys oli 7.30 ja aamupalan jälkeen lähti bussi kotiin. Olipas seikkailu! BiTan aikaan tuli nukuttua ehkä alle 15 tuntia, sekin katkonaista unta edellä mainituista syistä johtuen. Ensi vuonna Turkuun, toivottavasti reissu on yhtä kiva ja parempiuninen!

BiTa-fiiliksin,

S.

Islantikaipuu

Tulen ja jään saari, myrskytuulten ja alati vaihtuvien sääilmiöiden tyyssija, uskomattoman karun kauneuden maailma: Islanti. Tällaisia ikävänpuuskia on joulukuisesta kotiutumisestani lähtien ollut aina silloin tällöin. Ja ihmekös tuo, Islanti oli upea, enkä kolmessa kuukaudessa ehtinyt edes näkemään paljoa. Ihan liian vähän, jos totta puhutaan. Mutta tarpeeksi menettääkseni sydämeni tuolle piskuiselle maalle ihan totaalisesti. Haluan omistaa tämän postauksen muutamille Islannissa ottamilleni valokuville. 

Mikä ikävä... Kuvia olisi jaettavaksi vielä vaikka kuinka ja paljon, täytyy ehkä tehdä toinenkin Islanti-postaus. Tällä kertaa esittelyssä uskomaton luonto. Jotenkin olin siinä harhakuvitelmassa, että valtavaa kaipuutani olisi edes hieman helpottanut muistelu kuvien muodossa. Kävi kuitenkin päinvastoin, kaipuuni Islantiin on yhä suurempi. Vielä joskus, sammalen peittämän vuoriston maa, vielä joskus.

~ S.