tiistai 10. toukokuuta 2016

Long time no see

Ihana Uusi-Seelanti

Olisin voinut heittää otsikoon jotain Pasila-läppää, mutta jätän sen nyt tekemättä. Vaan enpä ole pitkään aikaan saanut kirjoitettua blogia. Olen kyllä varmaan viikottain miettinyt kirjoittavani, vähän hahmotellut aiheitakin, mutta siihen se on sitten jäänyt. En ole varma, että mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä. Aika sekavahan se on nykyiselläänkin, vähän elämästäni, vähän käsitöiä, vähän valokuvausta ja mitä milloinkin huvittaa, mutta silti kynnys postata jotain vihervassariränttiä on suuri. Enkä oikein tiedä edes miksi, koska ei tällä lukijamäärällä lukijoiden takia kirjoiteta :-D

Turussa järjestettiin tämän vuoden BiTa, eikä sää todellakaan hellinyt. Nättiä oli silti!

Toisaalta olen halunnut pitää vapaamman linjan blogissani, ja jos alkaisin kirjoittaa yhteiskunnallisia juttuja tai vaikkapa tieteestä, niin jollain tapaa kynnys nousisi. Pitäisi oikeasti tietää, mitä aikoo kirjoittaa ja vieläpä kirjoittaa se hyvin, perustellusti, ymmärrettävästi. Etenkin näin omalla naamalla kirjoittaessa, sillä koskaan ei voi tietää, kuka päätyy lukemaan blogia.

Mummokoira unilla.

No, näin kevyemmissä tunnelmissa jatkaakseni: kevät on mennyt mukavasti. Olin viisi viikkoa Uudessa-Seelannissa (siitä ainakin pitäisi kirjoittaa postaus ja laittaa kuvia), olen vähän opiskellut ja aloittanut gradun tekemisen, käsitöitäkin on vähän päässyt valmistumaan ja tietysti tuttuun tapaani olen aloittanut myös uusia. Kaikenlaista. No, pitää yrittää ottaa kiinni näissä aiheissa ja jälleen kerran yrittää kunnostautua bloggarina.

Gradun valmistelua: perunankasvatusta.

Blogitäyteistä alkukesää,

S.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ne on vaan (kesä)sukat


Tässäpä postaus, joka mun on pitänyt tehdä jo puoli vuotta. Siis puoli vuotta olen antanut kuvien muhia kovalevyni syövereissä, jopa valmiiksi käsiteltyinä, saamatta aikaiseksi kirjoittaa tätä pientä postausta. No, tässäpä se kuitenkin tulee, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eh.. 

Vähän alle vuosi sitten teimme biologien käsityökerhon, Artebion, kanssa retken Äänekoskelle lankakauppa Neulotuksen loppuunmyyntiin. Ostin sieltä Schoeller + Stahlin Fortissima Cotton Stretch -kesäsukkalankaa. Lanka tuntui jo kerällä käteen aivan ihanalta. Siinä on 41 % villaa, 39 % puuvillaa, 13 % nailonia ja 7 % polyesteriä. Ravelry kertoo, että lanka on valitettavasi lopetettu, mikä on kyllä harmillista. Olisi pitänyt ostaa enemmänkin.

Lanka oli nimittäin aivan ihana neuloa, ei hajoillut säikeiksi ja oli pehmeää sormissa. Malliksi valikoitui pitkällisen pohdinnan jälkeen Ulla-neuleessa julkaistu jo tuttu malli, Taina Anttilan Ne on vaan sukat. Ihanan helppo ja nopeasti toteutettava malli, josta kuitenkin tulee kaunis pinta. Kirjavalle langalle aivan omiaan! Edelliset tällä mallilla toteuttamani sukat teinkin Dropsin Fabelista, väristä 671 eli sini-oranssikirjavasta, eikä niistä sukista näytä olevan edes kuvia, hups!


Langan ainoa miinuspuoli neulomisen kannalta on se, että se on niin hurjan ohutta (100 g / 460 m), että neulomiseen tuntuu menevän ikuisuus, etenkin tällaiselta kausineulojalta. Onneksi oli kesäkurssi menossa, niin sai tikuttaa luennoilla! Toki tuo ohuus lienee myös langan hyvä puoli, sillä sen - ja tietysti materiaalien - ansiosta se on täydellinen kesäsukkalanka. 

Vielä sananen kuvausretkestä, oli meinaan ensimmäinen laatuaan. Lähdettiin Knittasticin Kristan kanssa ulkoiluttamaan kameroita ja vastavalmistuneita villasukkia. Tarkoituksena meillä oli tietenkin saada kerrankin erilaisia sukkakuvia niiden perinteisten sisälläkuvattujen "sukkaselfieiden" rinnalle. Oli hurjan kätevää, kun sai sukat kaverin jalkaan ja keskittyä itse vain räiskimään kuvia. Ja ehkä huomaatte kuvista, ilmakin oli ihan täydellinen! Kiitokset vielä Kristalle seurasta ja jalkojen lainaamisesta!



Kesäsukkaterveisiä talven keskelle,

S.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Tieteen popularisoinnista

Huh, onpas jäänyt blogin päivittäminen vähälle. Aiheita olisi kyllä aijoittain ollut, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi. Nytkin pitäisi oikeasti tehdä töitä, mutta prokrastinointi kunniaan! 

Tuli jälleen kaverin kanssa keskustelua tieteen popularisoinnista ja erityisesti siitä, miten sitä tulisi opettaa yliopistossa tieteilijöille enemmän. Olin yläasteella ja lukiossa ihan näppärä kirjoittaja. Luin paljon ja kirjoitin vapaa-ajallani. Yliopistossa tilanne muuttui, enkä nykyään kirjoita oikeastaan muuta kuin tenttivastauksia ja kurssitöitä. Ne ovat kielellisesti hyvin kaukana populaaritekstistä. Tenttivastauksista pitää yrittää saada mahdollisimman lyhyitä ja ytimekkäitä. Kurssitöissä noudatetaan yleensä tieteellisen artikkelin rakennetta, IMRADia, eli johdantoa, metodeita, tuloksia ja tulosten tarkastelua. Näitä tekstityyppejä yhdistää se, että molemmat ovat suunnattu vertaisille. 

Välillä tuntuu, että olen täysin kadottanut kyvyn kirjoittaa normaalia tekstiä. Tai edes tekstiä, joka olisi oikeasti selvää ja helppolukuista. Tavallisen blogitekstinkin tuottaminen on vaikeaa, en ole tyytyväinen, mutten osaa korjata tilannetta. Olisi ensiarvoisen tärkeää osata kirjoittaa tiedettä kansanomaisesti, sillä kuka paremmin tieteestä tietäisi, kuin tutkija itse. Silti osa tutkijoista on vakaasti sitä mieltä, että ei ole meidän (heidän) homma selostaa asioita "tavalliselle kansalla". Kenen sitten? Meille tarjotaan yksi valinnainen kurssi tieteen popularisoinnista oman pääaineen, siis ekologian ja evoluutiobiologian, maisteriopinnoissa. Yksi. Sekin kurssi on lyhyt, muutaman tapaamiskerran kurssi, jonka lopuksi tuotetaan mielipidekirjoitus paikallislehteen. Kurssi itsessään oli hyvä, muokkasimme tekstejämme sarjakuvapiirtäjä Seppo Leinosen sekä toimittaja Juha Kauppisen avustuksella. Aikaa vain oli aivan liian vähän, ja tuollaisille kursseille olisi paljon enemmänkin kysyntää.

Täytyisi tietenkin viedä tätä viestiä laitokselle, eikä vain kirjoittaa asiasta blogissa, mutta ehkä jonakin päivänä saan suunnattua prokrastioni oikeasti tärkeisiin asioihin! Tässäpä tämä pieni pohdinta tällä kertaa. Luultavasti olin ajatellut kirjoittaa jotain muutakin, mutta kuten sanottua, kirjallinen viestintäni on nykyään heikkoa ja niin edespäin, haha.

~ S

lauantai 5. syyskuuta 2015

Tästä ei työ parane

Niin se kesä vain vierähti ohitse, vaikka elokuun lopulle siunaantuikin muutama aivan ihana lämmin ja aurinkoinen päivä. Eräänä aamuna maa oli värjääntynyt keltaisista lehdistä ja ilmassa oli selvästi syksyinen kirpeys. Syksyn myötä myös uudet opiskelijat saapuivat kaupunkiin, ja tänä vuonna sainkin kunnian toimia yhtenä oman laitokseni tutoreista. Takana on neljä päivää työskentelyä vihreissä haalareissa ja violetissa tutor-paidassa, nimikyltti rinnassa. Tiistaina fuksien nimenhuudossa ja ensimmäisessä infossa jännitin varmaan yhtä paljon kuin hekin, mutta myöhemmin viikolla sain kuulla olleeni vakuuttava ja peittäneeni muutenkin jännitykseni hyvin. Huh! 

Saunaillassa ensimmäisenä päivänä piti jokaisen vuorollaan piirtää paperiin yhden ihmisen joku osa. Tällaisen kuvan sain itsestäni, haha <3

Olemme oman fuksiryhmäni kanssa kierrelleet infoissa ja tutustuneet kaupunkiin sekä tietysti piipahtaneet yöelämässä. Ihan vilpittömästi voin sanoa, että minulla ainakin on ollut hauskaa! Olen saanut uusia kavereita ja ehkäpä kaveruus vielä ajan mittaan syvenee. Lisäksi haalarit ovat ehkä paras työasu ikinä, kun viihteelle lähtiessä tarvitse vaihtaa kuin paita, niin se muuttuukin yhtäkkiä juhla-asuksi.


Ensi viikon perjantaina alkaa oma aherrus, mutta sitä ennen on luvassa ainakin Lentävä Lähtö Konneveden tutkimusasemalla. Omista alkuajoistani muistan, miten mukava kokemus se oli - vaikka toki aika on voinut vähän kullata muistoja, haha. Tutorointiviikosta ei oikeastaan ole muita kuvia, kuin selfieitä työasussa ja pari hassua räpsyä Semmareiden konsertista sekä hurjan hyvästä lounaasta Sonaatin uudessa Uno-ravintolassa. Toivottavasti saadaan jossain kohtaa omasta pienryhmästä napattua joku yhteiskuva!



Hyvää syksyn alkua kaikille! Seuraavaksi varmaankin luvassa käsityöpostaus, sillä puolitoista paria odottaa jo malttamattomana pääsyä raportoitavaksi - sekä vähän ikävöintiä, sillä avokkini on ollut toista viikkoa jo Uudessa-Seelannissa, emmekä näe ennen helmikuun loppua.

~ S.

maanantai 17. elokuuta 2015

Kivoja juttuja ja hyvää keliä

Viime viikon maanantaina alkoi syksyn ensimmäinen kurssi, koe-eläinkurssi tarkemmin sanottuna. Kurssin tarkoituksena on perehdyttää opiskelijat koe-eläinlainsäädäntöön, koe-eläinten käsittelyyn ja kokeiden suunnitteluun sekä tietysti eettisiin näkökulmiin. Ensimmäinen viikko toimi yhtä kalankäsittelyharjoitusta (verinäytteenotto!!) lukuunottamatta teoriapainotteisena, tämä viikko menee kirjallisia ryhmätöitä tehdessä ja ensi viikolla päästään (joudutaan?) labraan käsittelemään koe-eläimiä, lähinnä hiiriä ja rottia. Kurssi ja etenkin ensi viikko on varmasti henkisesti raskas, mutta koen, että myös hyödyllinen ammattiosaamiseni kannalta, käsittelin sitten selkärankaisia urallani tai en.


Ensimmäinen viikko tarjosi kuitenkin aherruksen lisäksi paljon mukavaa tekemistä, kurssi nimittäin järjestetään yliopiston tutkimusasemalla ihanissa puitteissa. Kävimme lähes joka päivä saunassa ja uimassa luentojen jälkeen, mutustimme valtavia mustikoita - löysipä kaveri kantarellejakin! - sekä muuten nautimme olostamme maaseudun helmassa. Yhtenä päivänä pääsimme upouuteen rantasaunaan ja kävimme laskemassa pelastusliivit päällä kosken uittouomaa. Pelastusliivikoskenlasku on laitoksemme traditio, johon vapaaehtoiset fuksit tutustutetaan heti orientaatio"leirillä". Se on niin kivaa, että itse olen ainakin jokaisen tilaisuuden tullen kinuamassa lupaa tähän aktiviteettiin!




Ja sattuipa myös niin, että Perseidit valaisivat taivasta juuri sopivasti samalla viikolla, kun olimme kaukana kaupungin valoista. Ensimmäisenä päivänä pilvipeite vähän haittasi katsomista, enkä nähnytkään kuin yhden tähdenlennon, mutta seuraavana yönä onni potkaisi, ja kolme välähdystä kirvoitti kiljunaa tyttölaumamme suista. 

Tuli myös neulottua lähes puolitoista sukkaa, mikä on aika saavutus parille päivälle. Liian usein käy niin, että kyllästyn jo muutaman kierroksen jälkeen, mutta nyt neuloin tyytyväisenä useamman tunnin putkeen. Ensi perjantain tentissä nähdään, pitääkö tutkimus neulomisen keskittymistä parantavista vaikutuksista minun kohdallani paikkaansa! Tentistä on povattu hurjan vaikeaa, ja ryhmätehtävistä parhaiten suoriutuville on luvassa helpotuspisteitä. 

Lisäksi lauantaina oli yhden ystävän tuparit ja toisen vaihtoonläksiäiset ja sunnuntaina kävimme yhden ystäväpariskunnan kanssa nepalilaisessa ravintolassa ja ruokamarkkinoilla. Säätkin hellivät koko viikon ja ainoastaan parina yönä tuli vettä, eli aika mahtavat päivät kokonaisuudessaan, tätä lisää!

Juu'u, ei muuta kuin ryhmätehtävien kimppuun kiireesti!

Eloterkuin,
S.